Hui! Asiahan alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua omassa mielessäkin: me oikeasti muutetaan kohta. Omaan uuteen kotiin. Ihanaa! Ja samalla hiukan pelottavaa.
Mitä sitten, jos kaikki valinnat eivät miellytäkään? Tai jos koti ei heti tunnukaan kodilta. Tai jos (kun) tekemistä riittää rutkasti vielä pitkään muuton jälkeen, eikä ensimmäistä omakotitaloasujuutta pääse heti rauhaisasti fiilistelemään. Tuo viimeinen lause pitäisi oikeastaan deletoida, sillä siitä tulee kuva, että unelmakuvani omakotiasumisesta on hieman vinksahtanut... kukas muu ne työt siellä tekeekään kuin me itse. Ja sitä(kin) tässä projektissa lähdettiin ihan tietoisesti hakemaan.
Puustelli - paras osa kotia
Puustellin slogan lupaa aika paljon. Mutta tässä tapauksessa toivon heidän olevan hyvin lähellä lupausta. Vaan pian sekin nähdään: Puustelli-keittiömme toimituspäivä on 27.2.2015. Viimeisen kuukauden aikana talossa tapahtuukin ihan hirveästi näkyvää muutosta. Pitääpä huomenna poiketa tontilla taas kamera kädessä.
Loisteliasta viikonloppua!
Tutunnäköinen lappu :) Meille tuli Puustellin kalustetoimitus eilen ja voi että. Oli tuhat perhosta vatsassa ja olo kuin lapsella karkkikaupassa. Nyt vkonloppuna tiedetään mitä tehdään, asennetaan kalusteita. Tämä vaihe on kyllä ihan paras. Nyt näkee konktreettisesti itse suunnitteleman ja valitsemien kalusteiden rakentumisen ja miten ne alkavat pikkuhiljaa tehdä raksasta meidän kotia.
VastaaPoistaOi että, hurjaa ja jännää! Odotan todella, että esittelet viikonlopun tulokset sitten blogissa. Viimeisiä viedään ja kauhean paljon tosiaan konkreettista tapahtuu. Hyviä asennuspäiviä :)
PoistaWuhii! Onpa jännää! Sieltä se muutto lähenee :) Minullakin vasta ihan lähiaikoina välähtänyt ajatuksia siihen suuntaan, että talo joskus valmistuu. Toki meillä se kyllä kestää vielä tovin. Mielenkiinnolla jään odottamaan kuvia uudesta keittiöstä ;)
VastaaPoistaNo sanopa muuta, tässähän alkaa todellakin jo pöksyt tutista ja mieli tajuta, että pian muutetaan omaan kotiin. Ja on teilläkin edistynyt hurjaa vauhtia! Piti, mutta jäi, kommentoida parin päivän takaisiin kuviin, että on nuo teidän ikkunat vain upeat.
Poista