Taustaa


Puuta ja kiveä on tositarina rakennusprojektista, jonka päähenkilö on Villa HTI; Päijät-Hämeeseen noussut ulkoapäin rapattu moderni puutalo. Sivurooleissa nähdään Mr T ja Mrs S sekä pienemmät Pee 1 ja Pee 2.


Keitä me olemme

Me, Mr T ja Mrs S, olemme noin 35v. pariskunta, joka aloitti yhteisen taipaleensa Helsingin Herttoniemen kerrostalosta vajaa 10 vuotta sitten. Pidimme aluksi jo oman pihan omistamista liian haasteellisena, mutta vuosien saatossa huomasimme, että nälkä kasvaa syödessä. Siispä päätimme rakentaa talon. Matkalla perheemme on kasvanut kahdella pojalla, joista nuorempi syntyi syksyllä 2013. Blogia kirjoittaa Mrs S. Kaiken rakentamiseen liittyvän hän tosin varmistaa Mr Teeltä.


Miksi Puuta ja kiveä -rakennusblogi

Haluamme tallentaa rakennusprojektimme etapit muutenkin kuin vain muistoihin, joten meille blogi toimii urakan päiväkirjana. Koska luemme itse suurella mielenkiinnolla muita rakennusblogeja ja olemme saaneet niistä lukuisia loistavia vinkkejä, ideoita sekä "tee näin" tai "vältä näitä" -huomioita, toivomme blogimme puolestaan auttavan muita talonrakentajia. Tarkoituksemme on kertoa avoimesti projektin ilot, surut ja kulut. Ja koskapa minä, Mrs S, en ymmärrä rakentamisesta juuri mitään, ovat blogipäivitykset suurella todennäköisyydellä selvää suomea myös aloittelevan rakentajan silmissä.

Olemme kiitollisia kaikista kommenteista ja vinkeistä. Tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!