perjantai 30. toukokuuta 2014

Ensimmäinen takaisku

Tulihan se sieltä vihdoin, ensimmäinen "ei niin kuin kuvittelimme" -tilanne. Tai oikeastaan kaksi.

Kunta kävi laittamassa korot eilen (kyllä, parin tunnin varoitusajalla, siitä iso hatunnosto kunnalle, joissain kunnissa kun odotusaika on jopa viikkoja), ja kaivuri pääsi muokkaamaan maata. Päivän lopputulema oli seuraava:

Takaisku nro 1:
Räjäyttää pitääkin enemmän kuin ensimmäinen arvio antoi odottaa. Tämä ei vielä nostanut stressikäyrää, sillä itse räjäyttäminen ei ole ihan kamalan kallista, ja me kun voimme käyttää murskeen täyttömaana, ei poisvientikulujakaan synny.

Takaisku nro 2:
Terassin ja pihan suunnitelmat menevät uusiksi. Ihan todella uusiksi.

Suunnitelmissamme nimittäin oli, että terassi on maan tasalla, siitä laskeudutaan muutamalla portaalla kukka- ym. istutuspihalle, josta päästään parilla portaalla ns. pelailupihalle. Jälkimmäiseen oli ajateltu pojille trampoliinia, futismaalia ja mitä nyt lapset kavereineen pelailuun ja leikkeihin tarvitsevatkaan. Vaan kun ei niin ei. Eilinen osoittikin, että terassi pitää nostaa pilarien päälle, rajata kaiteella, ja alapiha jää suhteellisen jyrkästi laskevaksi rinnepihaksi. Siinä ei paljon palloa potkita. Tai olisi alkuperäinenkin suunnitelma mahdollista toteuttaa, mutta se vaatisi sekä maan pois viemistä että valtavaa määrää täyttömaata, mikä ei taida ihan istua budjettiimme.

Harmittaa.

Mutta etsitäänpä ne positiiviset asiat tilanteesta. Terassin alle saamme hyvää säilytystilaa, jonka pelkäsimme jo loppuvan kesken. Mitäpä pihapelien ja kaiteen peittämän maiseman menetys haittaisi, kun lumikolat, lapiot ja muut sään kestävät tarvikkeet saavat arvoisensa säilytyspaikan.

Eiköhän tämäkin vielä iloksi muutu :)

torstai 29. toukokuuta 2014

Työt tontilla alkoivat!


Ja niin loppui odotus. Tänään helatorstaina 29.5. klo 8.00 se vihdoin tapahtui: tontista tuli työmaa!

Näin alkuun kaivuri raivasi pinnasta humusmaan pois. Aikaa reilun tuhannen neliön tontilla kului neljä tuntia.
Viimeinkin kuvat puhukoot puolestaan:

 
Sateinen aamu ja jylhät maisemat (vaiko vain oman odotuksen päättyminen...)
loivat jopa maagista tunnelmaa.
 
Hieman esimerkkiä tontin jyrkkyydestä.

Positiivista oli, että kallio tuli vastaan ennakko-odotusten mukaisesti vain yhdessä paikassa. Räjäyttää siis pitää, mutta kohtuudella.

Kyllä, paukkumiestäkin tarvitaan.

Nyt se on siis totisinta totta ja menoa. Huomenna saadaan toivottavasti korot kunnalta, minkä jälkeen kaivuri pääsee tosissaan hommiin.

Kivaa! Sanomme ainakin vielä tässä vaiheessa ;)

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Miten kilpailuttaa talopakettitoimittajat?

Kas siinäpä kysymys, jonka vastaus on toivottavasti ”kuten me teimme”. Tapoja on varmasti monia, mutta avaanpa hieman, kuinka itse ratkaisimme välillä syvältäkin suolta tuntuvan pulman.

Kilpailutus, kuten niin moni muukin raksa-asia, jäi lähes täysin Mr Teen kontolle. Tarjouspyynnöt lähetimme marraskuussa 2013 ja lopullisen valinnan teimme tammikuussa 2014.

Tavoitteena moderni rapattu puutalo


Pohjapiirroksenhan teki Finnlamellin suunnittelija omasta luonnoksestamme. Koska budjetti ei tosiaan riittänyt varsinkin silmää miellyttävään kivitaloon, päädyimme ulkoa rapattavaan puutaloon. Modernin puutalon siitä tekee mielestämme pohjaratkaisu. Makuasioita, joita availen myöhemmissä teksteissä.

Näin toteutimme kilpailutuksen


1. Tarjouspyyntöjen lähettäminen
Lähetimme aluksi usealle talotoimittajalle pohjapiirrokset ja kysyimme, pystyisivätkö he toteuttamaan talomme vesikattovalmiiksi. Tuo kysymys lähinnä siksi, koska yhdellä sivulla on hyvin paljon ikkuna-alaa (täällä näet 3D-kuvat), mikä saattaa olla ongelma elementteinä toimitettavan talon osalta.

Positiivista oli, että kaikki vastasivat viestiimme! Muutama sanoi, ettei onnistu lainkaan tai ilman erikoiselementtejä. Toimittajien tarkentavien kysymysten jälkeen saimme tarjouksen kuudelta toimijalta: Siklatalot, Lappli-Talot, Herrala, Teri-Talot, Sami-talo ja Planiatalo. Kannustalolta on viimeisin viesti joulukuulta "palaamme pian tarjouksen osalta", mutta sitäpä yhä odotellaan.

2. Suurin työ: tarjousten sisältö samalle viivalle
Valmis pohjapiirros oli edellytys saada samansisältöiset tarjoukset. Toki toimittajat muokkasivat jonkin verran pohjapiirrosta omiin rakenteisiin sopivaksi. Suurin työ oli saada tarjoukset vertailukelpoisiksi. Vierestä seurasin, kuinka T naputteli ilta toisensa jälkeen tarjousten sisältöjä excel-pohjaan, jonka saimme vastaavalta mestariltamme. Hänelle jälleen suuri kiitos! Alla osviittaa excelistä murto-osan verran:




3. Finalistien valinta
Tarjousten läpikäymisen ja talotoimittajien tapaamisten jälkeen finalisteiksi valikoituivat Herrala, Teri-Talot ja Planiatalo. Näissä mm. hinta, toimituksen kattavuus, materiaalit sekä jossain määrin myös se kuuluisa mutu-tuntuma nousivat kokonaisuutena muita paremmiksi.

Ja voittajaksi suoriutui lopulta siis Planiatalo. Kerron pian, mikä teki Planiatalosta muita paremman.

Nyt nukkumaan ja odottamaan huomista, sillä edessä on suuri päivä: työt tontilla alkavat!

lauantai 24. toukokuuta 2014

Talo lähti tehtaalle ja sen toimittaa...

Planiatalo


"Hyväksymme tämän piirustuksen toimitettavaksi ja tämän jälkeen emme pyydä muutoksia."

Eilen kirjoitimme nimemme tuon painavan tekstin alle ja niin se talo lähti tehtaalle tilaukseen. Toisaalta on helpottavaa, ettei voi/tarvitse enää miettiä ikkunoiden kokoa, ovien näköä tai mitään muutakaan rakenteisiin liittyvää, mutta toisaalta hui: Villa HTI on nyt juuri se, mikä se on, ja on parempi olla miettimättä mitä jos kuitenkin -ajatuksia. Tällä mennään ja tästä tulee meidän unelmien talo, näin uskomme!

Meidän talon toimittaa Planiatalo: www.planiatalo.fi


Vesikattovalmis talopaketti


Talopakettimme tulee Planialta vesikattovalmiina. Lopusta huolehtivat kaksi timpuria, sähkäri, putkari, muutamat asentajat sekä me itse parhaamme mukaan, tai parhaamme mukaan poissa jaloista pysytellen :D

Talopaketin toimitusaikataulu


Toimitusaikatauluksi on sovittu viikko 31 (heinäkuun loppu). Talo saapuu Iin Fasadi Oy:n tehtaalta suurelementteinä, ja asennukseen menee noin kaksi viikkoa.

Miksi Planiatalo?


Kilpailutuksen loppusuoralle selvisivät Planiatalo, Herrala Talot ja Teri-Talot. Itse kilpailutus oli aikamoinen urakka kaikkine vertailuineen. Siitä sekä, mikä ratkaisi kilvan Planiatalon eduksi, kirjoitan pian lisää.


Meidän finaalin voitti sinilogoinen Planiatalo. Josko sunnuntain MM-kiekon finaalissa juhlisi sama väri...

torstai 22. toukokuuta 2014

Rakennuslupa myönnetty!

Jipii! Lupahakemus meni sellaisenaan läpi, joten talo saa alkaa nousta!

Aikataulu ei olisi voinut olla parempi (lue: tiukempi), sillä huomenna menemme talotoimittajan luo allekirjoittamaan sopimuksen lähettää talo tehtaalle toimitukseen. Vaikka kunnasta oli vastaavalle mestarillemme sanottu, että lupa kyllä tulee, olisi go-käsky tehtaalle ollut kuitenkin aika suuri riski... sellaisen reilun sadan tonnin riski.

Iso kiitos vastaavalle mestarillemme, joka auttoi paperien pyörityksessä ja kävi kunnassa tekemässä tarvittavia täydennyksiä. Ilman häntä hakemusrumba olisi varmasti ollut monimutkaisempi, sillä kuten aiemmin kirjoitinkin (Mitä tarvitaan rakennuslupahakemusta varten?), vaaditaan lupahakemukseen aika pino papereita ja näin ensikertalaisena ovat termit ja muut hieman hakusessa.

Voisin lainata itseäni ihka ensimmäisestä kirjoituksesta: Nyt fiilistelemme hetken, kohotamme toisillemme maljan, emme mieti niitä tulevia raastavia ja stressaavia hetkiä vaan uskomme, että tästä tulee oikeasti mielenkiintoinen projekti ja lopputulos on oikeasti se oma, unelmien koti.

Joten tälläkin kertaa: me juodaan nyt lasilliset skumppaa :D

maanantai 19. toukokuuta 2014

Ajatusta ajankäytöstä

Ystäväni kysyi taannoin, kuinka ihmeessä jaksoin lähteä taloprojektiin äitiyslomalla ollessani. Eikö kahdessa lapsessa ja kodin hoitamisessa ole jo tarpeeksi haastetta. Itse olen lähinnä miettinyt, kuinka ihmeessä jaksaisimme, jos EN olisi äitiyslomalla. Vaikka menossa on lähinnä suunnitteluvaihe ja todellinen työ vasta alkamassa, jo nyt tuntuu, että jos tähän päälle laitettaisiin vielä minunkin työpäivä ja sen jälkeiset kauppa- ja päiväkodistahakureissut, niin energiavarat voisivat olla aika vähissä.

Nostankin hattua kaikille teille, jotka rakennatte taloa normaalin arjenpyörityksen lomassa. Millä ihmeen ajalla te molemmat työssä käyvät talonrakentajat ehditte hoitaa arkiaskareet ja sen lisäksi vielä suunnitella tulevat hankinnat, siivota raksaa, valvoa työtä jne. jne? Vaikka vielä en varmasti osaa edes kuvitella projektin kaikkia tulevia vaatimuksia, niin uskallan jo nyt väittää, että kotona olemiseni on meille lottovoitto. Oma panokseni suunnittelussa ja etenkin yhteydenotoissa on jäänyt valovuoden Mr Teen panostuksesta, mutta onpahan lapsilla vaatteet aamulla päällä ja perheellä ruoka pöydässä. Kuten olenkin todennut, minä hoidan kodin, kun Tee hoitaa meille kodin.

Eipä tuota Pee 2:sta mitenkään ajoitettu tähän, mutta näin jälkikäteen mietittynä ei ajoitus olisi voinut parempi olla :D

Tsemppiä ihan jokaiselle rakentajalle!


p.s. Pohjapiirros laajenee seuraavaksi olohuoneeseen. Vinkkejä kaipaamme sinnekin.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Pohjapiirros: mediahuone (on myös vierashuone)

Aiemmassa kirjoituksessa kysyimme vinkkejä toimivaan kodinhoitohuoneeseen ja arkieteiseen. Tässäpä seuraava palanen pohjapiirrosta: mediahuone, eteinen ja alakerran wc.


Mediahuone


Mitat: 8,5m2, korkeus 2,6m
 
Suuri tavoitteemme on, ettei olohuoneeseen tule telkkaria. Olohuoneessa oleillaan, ja tv:n paikka on ns. mediahuoneessa. Kun perheessä on kaksi poikaa, luulenpa että pleikkariakin tässä perheessä pelataan. Senkin takia on hyvä, että pelit ja metelit käydään erillisessä huoneessa. Mediahuoneen kohdalla teimme suurimmat kompromissit pohjan osalta, jotta talo mahtui tontille. Mitat eivät ole ideaaleimmat vaikkapa leffan katseluun, mutta toisaalta kunnon kotiteatterisysteemit unohdammekin suosiolla. Ja hei, intiimiys luo tunnelmaa!
 
Näitä olemme ajatelleet:
VALAISTUS:
  • Kattoa lasketaan alas, jotta saamme epäsuoran valaistuksen tv:n katseluun sekä tähtitaivaan, joka toteutetaan kuituvaloilla. Voimme kuvitella olevamme vaikka drive in -leffassa ;D
  • Arki-/lukuvalaistukseksi laitetaan kattoon pari spottia. Mietimme vielä ledien ja halogeenien välillä. Valaistussuunnittelijamme suositteli irc-halogeeneja, kunnes leditekniikka kehittyy pehmeämpiin valosävyihin.
  • Valot tulevat himmentimillä.
 
ÄÄNIERISTYS:
Huoneeseen tulee oma tulo- ja poistoilmanvaihto, mikä mahdollistaa äänieristetyn oven ilman ilmarakoja. Äänieristetyn oven haluamme kahdesta syystä:
  1. Ei tarvitse miettiä tv:n meteliä.
  2. Haaveemme olisi tehdä ovesta ns. salaovi. Se olisi pieni kiva juju ja kotimme hauska yksityiskohta. Toisaalta mietimme, säilyykö jujun viehätys alkuinnostuksen jälkeen ja kannattaako sen miettimiseen käyttää aikaa. Onko kellään kokemuksia "salaovista"?
Mediahuoneen salaovi olisi hauska yksityiskohta
Salaovi olisi hauska juju, vaan katoaako viehätys ajan kanssa...
Netistä löytyy myös diy-ohje oven tekoon.
Kuvat: vasen ylä, oikea ylä, vasen ala, oikea ala.


Mediahuone on myös vierashuone


Vierashuoneeseen tarvitaan tietysti sänky, joten huoneen mitoituksessa piti huomioida vuodesohvan vaatimukset: vähintään 210cm tilaa pituussuunnassa ja 160cm leveydessä. Vuodesohvan on oltava laadukas, sillä lupasin Helsinkiin jääville sukulaisille ja kavereille, että panostamme vieraiden yöpymismukavuuteen. Jotenka vinkkejä vuodesohvista, joissa on mukava sekä istua että nukkua, otetaan vastaan!

Eteinen


Mitat: 6m2, korkeus 2,6m, leveys 210cm

Käytämme varmaan 90-prosenttisesti arkieteistä, joten eteinen on lähinnä vieraita varten. Vasemmalle seinälle tulee liukuovikaapit, joista herkullinen jatkumo olisi mediahuoneen salaovena toimiva hylly tms. Kenkien säilytykseen pitää vielä keksiä hyvä ratkaisu, niitä kun tuntuu aina olevan liikaa.

WC


Mitat: 3m2, korkeus 2,6m

Tämä on alakerran ainoa vessa ja vieraiden päävessa. Kaikkiin vessoihin tulee peilivalon lisäksi yövalo, joka toteutetaan wc-koteloiden päälle tulevilla himmeillä spoteilla. Näin yöllä ei tarvitse herättää itseään täydellä valaistuksella.

Suurimmat kysymykset ovat: salaovi vai ei, mistä laadukas vuodesohva ja miten pidetään kengät järjestyksessä. Muihin huoneisiin voi tutustua jatkossa Pohjapiirros-välilehdellä.


p.s. Sen verran realisteja olemme, että antennipistoke laitetaan varuiksi myös olohuoneeseen...

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Rakentajan kullanarvoinen vinkki nro 1

Kävimme taannoin kylässä kavereilla, jotka ovat rakentaneet talonsa pari vuotta sitten. Sieltä tarttui mukaan (lukuisten muiden tarpeellisten vinkkien lisäksi) yksi erinomainen huomio.

Jos piha on tontin takana, eikä pihaan ole suoraa tietä:

kuskatkaa pihatöihin tarvittava multakasa paikoilleen jo ajoissa!

Meillä esimerkiksi tontti on sen verran kapea, että kun talo on paikoillaan, ei pihaan enää pääse rekalla. Saahan tuon kasan toki tien puolelta kottikärryilläkin kärräiltyä...

Eipä muuta tällä kertaa. Iloista äitienpäivää!

torstai 8. toukokuuta 2014

Maanrakennustyöt – onko kaivurin koolla väliä?

On, sanovat asiantuntijat.
Maatöiden kilpailutus on saatu päätökseen ja tekijä on nyt valittu. Tarjousten hintahaitari yllätti. Kun pyyntönä oli reilun tuhannen neliön loivan rinnetonttimme työstäminen talonpystytyskuntoon, oli halvimman ja kalleimman tarjouksen ero yli 20 000 euroa! Halvin oli tosin vasta urakan hinta-arvio ja kallein urakkatarjous, mutta kuitenkin.

Kummelia lainaten "Ja arvotaan työkoneet": klikkaa muistin virkistämiseksi ;)
(lähteet:kuva1, kuva2)

Urakkana vai tuntityönä?

 
Tuntityönä, sanovat asiantuntijat.
Koska tuntitöissä riski on ostajalla ja urakkatyössä tekijällä, on urakkatarjous lähes aina tuntitöitä kalliimpi. Näin sanoi myös valitsemamme yrittäjä, jonka tuntityöt eivät koko 30-vuotisella uralla ole koskaan ylittäneet saman kohteen urakkatarjousta. Päädyimme tuntityötarjoukseen. Tuon lausunnon jälkeen se tuntui ainoalta vaihtoehdolta.

Miksemme ottaneet halvinta? Voiko hinta-arvioon luottaa?

 
Mistä tuo hintaero sitten johtui ja miksemme päätyneet halvimpaan?
Meillä vaakakupissa painoivat seuraavat seikat:
  • yrittäjän aktiivisuus: valitsemamme tekijä kävi tontilla kahteen kertaan.
  • referenssit: puskaradio tiesi kertoa yrittäjämme olevan hyvä ja nopea kaivurikuski.
  • kaivurin koko: pienempi on halvempi, mutta isompi on nopeampi ja ulottuvampi.

Halvimman tarjouksen antanut yrittäjä ei käynyt lainkaan tontilla, joten emme uskaltaneet luottaa arvion pitävyyteen. Vaikkakin kuluttajansuojalaki sanoo näin: ”Mikäli yrittäjä on antanut palveluksesta hinta-arvion, lopullinen hinta saa ylittää arvion enintään 15 %”.

Tässä muuten esimerkkiä saamistamme tarjouksista kaivurin osalta:
15tn kaivuri: 57-60 €/h (alv 0)
18tn kaivuri: 59 €/h (alv 0)
20tn kaivuri: 80 €/h (alv 0)
23tn kaivuri: 70 €/h (alv 0)
 

Lue loistava opas maanrakennustöistä

 
Infra ry:n sivuilta löytyy Pientalon maanrakennustyöt -opas. Kannattaa lukea ennen maanrakennustöiden tilaamista! Suora linkki: Pientalon maanrakennustyöt.
 
Nyt ollaan jo tooosi lähellä h-hetkeä. Melkein alkaa jännittää.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Mitä vakuutuksia rakennusaikana tarvitaan

Visu Villan taannoinen kirjoitus muistutti laittamaan rakennusajan vakuutusasiat kuntoon. Ne olivatkin jääneet kaiken muun suunnittelun jalkoihin.

Raksalla tarvittavat vakuutukset

 

Palovakuutus

Pankki jo vaatii palovakuutusta lainan ehdoksi. Laajemman turvan saa kotivakuutuksella, johon palovakuutus sisältyy ilmeisesti aina.


Kotivakuutus

Jo rakennusvaiheessa talo kannattaa olla vakuutettu. Laajuuksia on useita, pelkästä palovakuutuksesta aina myrskytuhojen tai äkillisten rikkoutumisten korvaamiseen. Irtaimiston voi vakuuttaa vasta myöhemmin.


Talkoovakuutus

Muutaman kympin hintainen vakuutus raksalla avustaville palkattomille työntekijöille.

Rakennusajan vakuutusten hinta


Vakuutukset tietävät tietysti aina rahanmenoa, mutta ovat samalla niitä ainoita asioita, joissa toivookin tekevänsä tappiota. Hintavertailu kannattaa ehdottomasti! Uhrasin tänään aamupäivästä pari tuntia vakuutusyhtiöihin soittamiseen ja täytyy sanoa, että parasta palvelua ja hyvin kilpailukykyiset hinnat sain Op-Pohjolasta. Heiltä saa tuon talkoovakuutuksen ilman muita vakuutussitoumuksia, kun esimerkiksi If:llä on kotivakuutus ehtona talkoovakuutuksen saamiselle. Ja hinnat olivat If:llä muutenkin pilvissä.

Nytpä voimme alkaa rakentamaan turvallisin mielin. Maatöiden pitäisi muuten käynnistyä kesäkuun alussa. Lähellä ollaan siis!