keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Rakentajan kullanarvoinen vinkki nro 3: murrettu valkoinen

Moni valitsee valkoisten sisäseinien maaliksi murretun valkoisen. Vaan tässäpä varoittava sana timpureiltamme: murrettu valkoinen saa (valkoiset) ikkunapuitteet ja karmit näyttämään kellertäviltä. 

Ja näinhän se näköjään on. Nyt kun asiaan osaa kiinnittää huomiota, näen lähes joka paikassa kellertäviä ikkunapuitteita. Voi apua. Nyt kaduttaa, etten aikanaan hyväksynyt Mr Teen ajatusta harmaista ikkunapuitteista. T oli, taas kerran, kaukaa viisas ja oikeassa. Ja äh, kun pitää olla niin fiksut ja vinkkejä antavat timpurit.

Mekin olimme asiaa sen enempää miettimättä päätymässä ns. maalarin valkoiseen. Sisustussuunnittelussa väriksi valikoitui kuitenkin lämmin valkoinen, Tikkurilan F497 Paperi >>>.

Ja ilmeisesti hyvä näin, sillä Tikkurilan sivuilla >>> sanotaan, että "Seinien sävy sointuu yleensä listojen ja ovien sävyyn, kun sävyksi valitaan lämmin valkoinen". Samalta sivulta löytyy muutenkin hyviä vinkkejä valkoisen sisävärin valintaan.

Niin ja jos olette jo maalanneet seinät maalarin valkoisella niin anteeksi, että jaoin tiedon teillekin; eihän sitä kellertävyyttä oikeasti huomaakaan!

12 kommenttia:

  1. Laiskasti kommentoiva lukija ilmoittautuu. :) Kiitos kiinnostavasta blogista! Vasta rakentaneina päädyimme myös Paperi -sävyyn, ja olemme tyytyväisiä olleet. Hiukan ne listat meinaavat seinään verrattuna tuollakin värivalinnalla tietyssä valossa kellertää, mutta uskoisin, että huomattavasti vähemmän kuin maalarinvalkoisen kanssa. -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa, kiitos Tiina kommentistasi! Kiva kuulla, että Paperi toimii sävynä ainakin suht hyvin. Aloin nimittäin jo tosissani pelätä, pitäisikö nuo ikkunapielet ja muut maalata myös...tuntuisi vaan turhalta hommalta :)

      Poista
  2. Hommaa riittää kyllä varmasti muutenkin. :D Paperi on sinänsä hyvä, että se passaa myös hiukan kiiltävien valkoisten keittiönkaappien kanssa riitelemättä. Meillä ainakin päänvaivaa aiheutti se, että valkoinen yläkaapisto, seinä ja ikkunalista ovat yllättävän lähekkäin. Mutta kyllä siinä hiukan pöljäksi itsensä tunsi kaupassa, kun listan ja oven väliin testaili kasan erisävyisiä valkoisia värilappuja. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti vinkistä! Meille tulee paperinvalkoinen ulkomaali, joten kaipa sitä samaa sävyä on hyvä käyttää sisälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän sävy sopii tosiaan varmasti mitä parhaiten myös sisälle :)

      Poista
  4. Juuri tästä syystä me valittiin seinien pintamaalin väriksi juuri tuo kyseinen NCS S 0502-Y, ei pistä sitten kellertävyys silmään kun on muutenkin kaikki samaa sävyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun kommentoit, nyt vasta löysin teidänkin blogin. Täytyypä tutustua oikein kunnolla ja iso hatunnosto, että teette noin paljon itse!

      Poista
    2. Hullun hommaa sanon minä... :) Tervetuloa vaan "meille"! :)

      Poista
  5. Meillä on valtaosa seinäpinnoista paperinvalkoista ja ainakaan vielä ei karmit ole pahasti kellertäneet. Edellisessä talossa oli maalarinvalkoista ja karmit olivat selvästi kellertävät niiden rinnalla. Paperinvalkoinen näyttää sopivan myös mainiosti keittiön korkeakiiltoisiin valkoisiin kaappeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, kiitos tiedosta, erityisesti myös tuo keittiön korkeakiillon kanssa sopivuus!

      Poista
  6. Oi kiitos hyvästä vinkistä, jospa nyt välttyisi siltä sokeudelta, kun niitä sävyjä alkaa vertailemaan. Tuo paperi taitaa olla aika suosittu monessa kohteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää olevan. Tämä on yksi niitä asioita, joita ei ennakkoon osannut edes miettiä, että joutuisi miettimään: valkoinen kuin valkoinen, ei kai niillä niin isoa eroa voi olla. No onneksi sisustussuunnittelija antoi sävyn, sillä kyllä olisi meillä mennyt sormi suuhun sävyjä vertaillessa; valkoistakin kun on näköjään öö, aika monta :D

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!