sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hei me muutettiin!

Taas mentiin. Aamu valkeni siihen, että P1 ja P2 kiikutettiin mummon hoiviin, Mr T kävi hakemassa peräkärryn auton perään ja eikun sänkyjä ja laatikoita kantamaan.



Niin siis mitään aikakonetta emme valitettavasti ole kehittäneet, vaan kyse on jälleen väliaikaisesta muutosta. Majailimme pari kuukautta maapallon toiselle puolen reissanneen ystäväperheen talonvahteina, kävelymatkan päässä tontilta. Mutta koska tämäkin kiva loppui aikanaan, oli edessä muutto numero 3, vajaan vuoden sisään.

Tällä kertaa homma hoitui varsin sujuvasti, sillä suurimman osan (lue: lähes kaikki) laatikoista saimme jättää ystävien varastoon, mistä nöyrin kiitos heille! Mukaan lähti vain sänky, vaatteet ja tarpeelliset käyttötavarat. Huonekalut, astiat ja muut mukavuudet kun löytyvät kätevästi nykyisestä väliaikaiskodista. Mutta silti: mistä ihmeestä sitä tavaraa oli näinkin paljon taas kertynyt?!?

Seuraava muutto on maalis-huhtikuussa, ja se onkin sitte the muutto.

2 kommenttia:

  1. Voi iik... Me tässä pohditaan vasta ensimmäistä muuttoa. Tai oikeastaan haaveillaan josko ei tarvitsisi luopua omasta asunnosta ollenkaan tässä välissä. Mutta realiteetti on varmaan, että kämppä pitää myydä ja muuttaa pitää vuokralle. Ja pian jos haluaa edistää rakentamista. Tsemppiä kamojen roudaamiseen!

    ps. nyt on omakin blogi julkaistu. Tervetuloa vierailulle www.kotitunteella.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi kommentista! Kävinkin samantien kurkkaamassa blogiasi, täytyypä tutustua ihan ajan kanssa!
      Meille oman asunnon myynti oli ihan must, jo rahan takia, mutta myös jotta päästiin lähemmäs raksaa. Ja näin jälkikäteen sanoisin, että muutot ovat aina loistava mahdollisuus, nimittäin päästä eroon turhasta tavarasta. Ja mitä enemmän muuttaa, sitä ronskimmaksi luopujaksi sitä tulee :D Joten siitä vain kotia myymään, sillä varmistetaan vain oleellisen päätyminen uuteen kotiin, heh ;) Tosin rajansa kaikella, seuraava muutto on meillä onneksi se lopullinen.

      Tervetuloa rakentajien ja bloggaajien joukkoon, kivaa nämä molemmat on!

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!