tiistai 22. huhtikuuta 2014

Valaistussuunnittelua

- ja vähän sähkösuunnitteluakin


”Valaistussuunnittelusta hei! Millainen lattia teille tulee? Entä kai olette jo valinneet makuuhuoneen tapetin värin?” Juu ei olla ei. Mutta ilmeisen pian pitäisi.

Pääsiäisenä tuli avattua grillikausi, tavattua ystäviä ja syötyä vanhempien herkkupatojen ääressä. Vaan ei auta rakentajan liikaa lomailla, päätöksenteot painavat päälle. Nyt ajankohtaista on valaistus- ja sähkösuunnittelu. Hieman hirvittää, että nyt jo pitäisi tietää pintamateriaaleja ja värimaailmaa. Jotenkin sitä ajatteli, että sisustusta ehtii sitten miettiä ajan kanssa, vaikka asuntomessuilla kierrellessä. Mutta kun sekin liittyy kaikkeen, vaikka nyt valaistukseen. Ja valaistussuunnitelmat on tehtävä jo nyt, jotta saadaan tehtyä sähkösuunnitelma, joka on tehtävä, jotta saadaan talopaketti tehtaalle, jotta saadaan talo tontille. Nyt sitä vasta konkreettisesti ymmärtää suunnittelun merkityksen ja päällekkäisyyden, kuten syksyn TaloTalo-suunnitteluillassa teoriassa kuultiin.

Varatkaa aikaa suunnittelulle


Kaikki rakentamista vielä suunnittelevat huomio! Kuten Mr T totesi taannoin: varatkaa rakentamiseen vähintään kolme vuotta aikaa: yksi haaveilulle, yksi suunnittelulle ja yksi rakentamiselle. Itse luulimme olevamme kovinkin löysällä aikataululla liikkeellä, mutta suunnitelmien teko/tilaus vie yllättävän paljon aikaa. Ja yllättävän ajoissa niiden pitää olla valmiita.

Valaistussuunnitelma – tehdäkö itse vai ostaa ammattilaiselta?


Kas siinäpä kysymys. Äkkiä tulisi mieleen, että jos (lue: kun kerran) jostain on säästettävä, niin yksi tuhatlappunen pysyisi helposti lompakossa käyttämällä hetki aikaa lamppujen paikkojen ja mallien miettimiseen. Mutta toisaalta, kun joku osaa homman paremmin kuin itse, miksei siitä hiukan maksaisi. Koska hyvällä valaistuksella voi vaikuttaa suuresti tunnelmaan ja sisustukseen, päädyimme lopulta aika nopeasti jälkimmäiseen päätelmään. Ja jälleen se vajaa tuhat euroa siihen meni.
Tekijäksi valitsimme Zeetan. Nyt on myönnettävä, että koska lopulta tässä tuli kiire, jäi kilpailuttaminen tyystin tekemättä ja kaivoimme vain Zeetan messutarjouksen esiin, puhelimen käteen ja voilà. Samasta syystä otimme myös sähkösuunnittelun Zeetalta. Hei hei taas toinen vajaa tuhat euroa.

Toissailtana sitten täyttelimme suunnittelun taustalomakkeita. On tietysti hyvä, että tarpeet ja toiveet selvitetään perusteellisesti, mutta lomakkeen täytön jälkeen tuli tunne, että mihin me suunnittelijaa tarvitsemme, tässähän nämä jo tuli mietittyä. Se sisustussuunnittelukin samalla.

No sarkasmi sikseen ja optimismi kehiin. Uskomme, että panostus kannattaa ja lopulta niin valaistuksesta kuin aikanaan sisustuksestakin tulee vielä hieno. Yllättävän pianhan se jo nähdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!