maanantai 3. maaliskuuta 2014

Meistäkin tulee niitä!

Se olisi sitten siinä. Toiset sanovat varma avioero, osa kutsuu helvetilliseksi parivuotiseksi, joku hankkeeksi, johon ei olisi lähtenyt tiedettyään sen vaatimukset. Mutta meille se on, naiivia tai ei, mielenkiintoinen projekti, jonka päässä häämöttää oma, unelmien koti. Kyllä, meistä tulee talonrakentajia!

No, rehellisyyden nimissä talomme rakentaa joku ihan muu kuin me, mutta meidän haluamalla tavalla, meidän luonnosteleman pohjan mukaan ja, lottovoiton uupuessa, meidän rahoilla.

Ajatusta ja luonnostelmia on pyöritelty jo vuoden päivät, mutta hiljan kaikki konkretisoitui ja voimme vihdoin alkaa tehdä asioita hankkeen eteen ihan käytännössä. Nimet on nyt nimittäin kirjoitettu talotoimittajan papereihin ja alustava toimitusaikataulukin sovittu. Heinäkuun 2014 puolivälissä saamme raamit talolle ja oma tavoitteemme on, että muuttamaan pääsemme kesään 2015 mennessä. Hiljaa ja huolella hyvä tulee, vaikkakin kun tehtäviä asioita listaa paperille, tuntuu tämäkin aikataulu jo kovin tiukalta.

Nyt fiilistelemme hetken, kohotamme toisillemme maljan, emme mieti niitä tulevia raastavia ja stressaavia hetkiä vaan uskomme, että tästä tulee oikeasti mielenkiintoinen projekti ja lopputulos on oikeasti se oma, unelmien koti. Kippis, skål, santé ja cheers, me juodaan nyt lasilliset skumppaa. Kerron tuonnempana lisää, miten tähän asti on päädytty ja mitä tuleman pitää. Projektiin ja meihin voit sillä aikaa tutustua Taustaa-välilehdellä.

Tervetuloa seuraamaan rakennusprojektiamme, tavataan pian!

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa rakentajien joukkoon! Meillä on lähdössä jo toinen projekti liikkeelle eli ei se nyt niin karmeaa ole ;) Toki tällä kertaa meininki on eri, kun on tuota jälkikasvua, niin emme voi itse tehdä yhtä paljon kuin teimme ensimmäiseen taloon. Pidimme ekastakin projektista blogia ja tämä on kyllä ihan mahtava tapa kirjata ylös tapahtumia ja saada samalla vertaistukea/vinkkejä muilta rakentajilta.

    Eli seuraillaan, puolin ja toisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä tässä vaiheessa meillä on kova usko, että kivaa tästä tulee. Kannustavaa tosiaan on, että ei olla ainoita rakentajia, ja jos tekin lähdette hommaan jo toista kertaa, niin kivaahan sen täytyy olla ;) Tsemppiä siis sinne myös!

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!