lauantai 20. helmikuuta 2016

Lastenhuoneen sisustus ja vaahtomuovipatja

Lastenhuone, etenkin leikkihuone, kuuluu niihin huoneisiin, joissa loistava sisustusidea on jäänyt odottamaan sitä kuuluisaa "sitten kun on aikaa" -toteutusvaihetta. Halusimme ehdottomasti tehdä lastenhuoneen sisustuksen lapsia varten ja niinpä huoneeseen tuli maja:

Lastenhuoneen sisustus voi olla myös maja.

Mietimme pitkään, minkälaiseksi majan tuunaamme, sitä huippuideaa ei vain tuntunut löytyvän. Loppusuoralla vaihtoehtoina olivat jätskikioski ja bussi, joista lopulta muodostui tietysti School bus -tyylinen jätskibussi!

Jätskibus-teksti tilattiin tarrakirjaimilla

Ulkokuoresta lisää myöhemmin, tässä tekstissä sananen majan sisäpuolesta. Sisäpuolen on tarkoitus olla sekä leikkipaikka, lukunurkka että lasten kasvaessa jopa nukkumapaikka, ainakin yövieraiden kanssa. Majaan piti siis saada patja. Mutta ei ihan mikä tahansa patja. Kriteerit olivat:

  • leveys majan lattian koko leveys (= 94cm)
  • pituus sopiva leikkejä varten, eli ettei patja ulotu oven eteen (= 155cm)
  • pituus sopiva nukkumista varten, majaan kuitenkin hyvin mahtuen (= 190cm)
Koska patjan piti olla erikoismitoilla, oli vaahtomuovipatja fiksuin ratkaisu. Vaahtomuovipatjan saa mittojen mukaan muutamistakin paikoista, mutta edullisin ratkaisu löytyi Tampereen Vaahtomuovista (vaahtomuovi.net). Sieltä 94x190x7 -mittainen patja, jonka saimme vielä valmiiksi 94x155 ja 94x35 mittoihin katkaistuna maksoi postituksineen 116 euroa.

Kiitos kädentaitoisen äitini (ja ei, ominaisuus ei ole periytynyt, valitettavasti), vaahtomuovipatja sai Pee 1:n ja Pee 2:n suuresti arvostaman päällisen. 


Vaahtomuovipatja autokankaalla päällystettynä.
Vaahtomuovipatja 94x155x7cm äitini päällystämänä.

Mittojen mukaan tilattu vaahtomuovipatja päällystettynä.
Ja patjan lisäosa 94x35x7cm päällystettynä.
Jokainen auto on äidin kädenjälkeä. Kyllä nuo äidit vaan osaavat, kiitos!

Vaahtomuovipatjan päällisen kuvitusta

Lopputulos oli kuin majaan tehty... niin no, sitähän tässä kai haettiinkin.

Mittojen mukaan tilattu vaahtomuovipatja sopii täydellisesti majaan.

Sisältä puuttuu enää lukuvalo, kirjahylly, ratti, pari tyynyä ja jotain seinille sopivaa. Enää.

P.s. Sain Tillinraksan N:ltä blogihaasteen sisustustyylini muodostumisesta. Lupailin tekstiä jo huomiselle sunnuntaille, mutta pahoin pelkään, että petän lupaukseni. Juuri tällä hetkellä teksti voisi ennemminkin olla "synttäripöydän antimet 5v.-juhliin". Nimimerkki "2/3 juhlat takana, viimeiset edessä". Mutta jonain päivänä vielä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!