perjantai 7. elokuuta 2015

Vilpolan koivutapetti

Tuleehan sitä lopulta meillekin, nimittäin koivutapettia. Mutta ei Cole & Sonin Woodsia.

Saunan ja vilpolan, eli saunarakennuksen oleskelu- ja pukutilan, välinen seinä suorastaan huutaa tapettia pinnalleen. Meille saunan, johon on käynti vain ulkokautta, toivetila oli "moderni savusauna" ja mökkisaunamaisuus, joten haluamme hengen jatkuvan myös vilpolassa. Ajatuksissamme päädyimme koivutapettiin jo aikaa sitten, sillä se nenän edessä voi melkeinpä kuvitella vilvoittelevansa mökin kuistilla!

Vaan täydellisen koivutapetin löytäminen osoittautui hankalaksi tehtäväksi. Koivutapetteja löytyy sinänsä vino pino, mutta kaikissa tuntui olevan jotain vikaa: liikaa väriä, liian väritöntä, liian tiheää, liian harvaa, tai jos ei muuta, niin liian kallista. Tapetoitavaa alaa on kuitenkin vajaa 15 neliötä.

Halusin tapettiin ehdottomasti hieman väriä, mieluiten vihreää, jotta talvellakin voi muistella mökkisaunan löylyjä. Ja ratkesihan tämäkin ongelma lopulta.

Täydellisen koivutapetin metsästyksen tulos: Kozielin koivutapetti.
Vilpolamme tuleva koivikko.
KUVA: seinaruusu.fi

Jostain syystä olin unohtanut katsoa Seinäruusun tarjonnan, josta eräs ystävä aikaa sitten vinkkasi. Googlailu alkoi jo turhauttaa, kun lopulta tajusin mennä oikealle sivustolle, ja sieltähän tuo löytyi, Kozielin Young birch forest. Ja vielä erittäin kohtuulliseen hintaan: 27,50 euroa/rulla. Tarvitsemme kolme rullaa, joten hinnan jääminen alle 100 euroon lämmittää tässä vaiheessa erityisen paljon mieltä.

Koska vilpolan sisustus on vielä täysin vaiheessa ja lattian valtaa tällä hetkellä tuolinmaalausprojekti, en päässyt ottamaan havainnekuvia edes tyhjästä tilasta. Kuvaan tilan tapetteineen sitten aikanaan. Siinä voi tosin hiukan kestää, sillä arvomme vielä, uskallammeko alkaa itse tapetoida perinteistä paperitapettia. Pelästyin Tillin Raksan hermojen menetystä paperitapetin suhteen (>>), ja heiltä nuo raksahommat luonnistuvat kuitenkin hurjan paljon meitä paremmin. Eli säästääkö rahaa vai hermoja, kas siinäpä pulma.


p.s. Blogipäivitysten harventumiseen on luonnollinen selitys: aloitin juuri työt 2 vuoden äitiyslomatauon jälkeen. Uutta arkea opetellaan, mutta onneksi valmiissa talossa. En ymmärrä, miten te niin moni onnistutte projektissa töiden ja arjen ohella. Arvostan.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa työnaloitusta ja tsemppiä arjen, kodin ja työn yhdistämiseen. Minä olen vielä tämän kuun 3pv viikkoa tekemässä (kuten koko raksa-ajan) mutta sitten alkaa meilläkin normali arki rullata.

    Aivan upea on tuo tapetti. Koivutapetit ovat ihania, niitä olen ihastellut monessa kodissa mutta minäkään en ole tuota ennen nähnyt. Raikas ja kaunis! Hyvän löydön olet tehnyt.

    En edes tajunnut että tapetit ovat niin hintavia ennenkuin alettiin meille tilaamaan. Meni koko tapettibudjetti sitten meidän makkaiin ja vähän ylikin. Tarkoitus oli laittaa tapettia tehosteina muuallekkin mutta se jää sitten hamaan tulevasuuteen.

    VastaaPoista
  2. Samoin tajusin vasta vaihtoehtoja kartoittaessa, että kyllä ne tapetitkin maksavat! Etenkin siltä tuntuu nyt, kun hankintoja ei enää voi laittaa raksabudjetin syövereihin ;) mutta onneksi tapettien kanssa voi myös odottaa hetken. Koivutapetit ovat minustakin jotenkin ihania, ja kun vilpolaan se istuu kuin valettu, niin pääsimmepä sellaisenkin hankkimaan.

    Samoin siis tsemppiä sinne täyden arjen aloitukseen! Itse teen tosin neljää päivää, mikä helpottaa huomattavasti sopeutumista. Ja jotenkin arkeen palaaminen ei tunnu yhtään niin hankalalta, kun on oma, ihana koti, jonne palata illaksi :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis koivutapetti :) Ei ollut tosiaan tarkoitus peloitella tuon paperitapetin tapetoinnin kanssa, meille se vaan oli muihin tapeteihin verrattuna täyttä tuskaa. Ongelmallisin ja haasteellisin juttu on se vettyminen. Meidän tapetin ohjeaika oli 1-2min, ja lopulta sovelsin 30s vettymistä ja samantien seinään. Siltikin saimme taistella sen kanssa että kuviot lähtivät juoksemaan puhumattakaan kulman tapetoinnin haasteellisuudesta, uaaa! Mutta jos olette tapetoineet ennen, niin kyllähän sitä paperitapetin aina tapetoi. Tekniikka on vaan vähän eri (tapettiliisteri tulee itse tapettiin) ja isoin juttu on tosiaan tapetin liika vettyminen ja venyminen seinään laitettaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä vain että pelottelitte. Minä kun jo uhosin Teelle tapetoivani vaikka itsekseni, kunnes tarkempi tutkailu ja kirjoituksesi palauttivat maan pinnalle: koskaan en nimittäin ole tapetoinut, joten en ole yhtään varma, olisiko aika aloitukselle nytkään :D Luultavasti ei ;)

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!