tiistai 6. toukokuuta 2014

Mitä vakuutuksia rakennusaikana tarvitaan

Visu Villan taannoinen kirjoitus muistutti laittamaan rakennusajan vakuutusasiat kuntoon. Ne olivatkin jääneet kaiken muun suunnittelun jalkoihin.

Raksalla tarvittavat vakuutukset

 

Palovakuutus

Pankki jo vaatii palovakuutusta lainan ehdoksi. Laajemman turvan saa kotivakuutuksella, johon palovakuutus sisältyy ilmeisesti aina.


Kotivakuutus

Jo rakennusvaiheessa talo kannattaa olla vakuutettu. Laajuuksia on useita, pelkästä palovakuutuksesta aina myrskytuhojen tai äkillisten rikkoutumisten korvaamiseen. Irtaimiston voi vakuuttaa vasta myöhemmin.


Talkoovakuutus

Muutaman kympin hintainen vakuutus raksalla avustaville palkattomille työntekijöille.

Rakennusajan vakuutusten hinta


Vakuutukset tietävät tietysti aina rahanmenoa, mutta ovat samalla niitä ainoita asioita, joissa toivookin tekevänsä tappiota. Hintavertailu kannattaa ehdottomasti! Uhrasin tänään aamupäivästä pari tuntia vakuutusyhtiöihin soittamiseen ja täytyy sanoa, että parasta palvelua ja hyvin kilpailukykyiset hinnat sain Op-Pohjolasta. Heiltä saa tuon talkoovakuutuksen ilman muita vakuutussitoumuksia, kun esimerkiksi If:llä on kotivakuutus ehtona talkoovakuutuksen saamiselle. Ja hinnat olivat If:llä muutenkin pilvissä.

Nytpä voimme alkaa rakentamaan turvallisin mielin. Maatöiden pitäisi muuten käynnistyä kesäkuun alussa. Lähellä ollaan siis!

3 kommenttia:

  1. Moi! Paljonko teidän työmaavakuutus maksaa? Entä talkoovakuutus? Mietin että onko saamamme tarjous kallis vai halpa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Talkoovakuutus oli vuodeksi 78 euroa, muistaakseni kattaa 10 henkeä, eli aika tosi halpa. Työmaavakuutus, eli rakennusajan kotivakuutus tms. nimellä kulkeva oli 360 euroa. Hinta riippuu mm. irtaimiston kattavuudesta, ja me otettiin suoraan koko neliömäärään perustuva, jottei tarvitse päivitellä pitkin matkaa. Pohjolan puhelinpalvelu oli kyllä toimiva ja avulias tyhmillekin kysymyksilleni :)

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksestasi! Meilläkin siis op-pohjola ja kotivakuutus rakennusajalle 406euroa, riippuu tietenkin neliöistä hinta ja voi olla että tässäkin pientä helsinki-lisää...

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!