keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Etupihan sisäänkäynti ja asfaltointi

Yksi etappi on jälleen saavutettu: pääsimme eroon viimeisistäkin kuormalavoista! Tai ”eroon” on lievää huijausta, sillä muutama niitä tuolla pihan reunassa vielä tönöttää, mutta käyttöä niille ei enää ole. Etupihan terassi valmistui viikko sitten, ja sisäänkäynti sujuu nyt lavojen sijaan ihka oikeita portaita pitkin.

Etupihan terassi tehtiin asfaltin päälle.


Tämänkin terassin teossa luotimme saman ystävän apuun kuin takapihan terassia tehdessä. Ja kyllä vain tuli jälleen hyvää, siistiä ja viimeisteltyä jälkeä, eikä aikaa mennyt kuin muutama ilta. Seuraava kuvakavalkaadi kertokoon terassin vaiheet:

Tolppien perustusharkot toimivat terassin rakenteiden tukena.
Tolppien perustusharkoista saatiin terassiin hyvä tuki.

Sokkeliin kierretangolla kiinnitetty tukipuu terassin rakenteiden tukena.
Sokkeliin laitettiin tukipuu kiinni kierretangolla.

Sitten vain lautoja ruuvaamaan.

Terassi piti muotoilla asfaltin kaatojen mukaan, joten alimmat laudat jouduttiin muotoonleikata.
Lopputuloksesta tuli hienon viimeistelty.

Poikkilautaisen terassin pystylaudoilla tehty yksityiskohta.
Mr Teen ajatuksesta terassi jaettiin pystylaudoilla kahtia.
Tykkään kovasti tästä yksityiskohdasta.

Materiaali on sama kuin takapihan terassissa, 28x120 kestopuuta. Myös tämä terassi käsitellään Sioo Puunkäsittelyllä>>, joka tekee pinnasta luonnollisen hopeanharmaan ja helppohoitoisen.

Seuraavana on vuorossa tolppien maalaus tummanharmaaksi sekä loppukesällä Sioo-käsittely.

Etupiha sai asfaltin


Kuten kuvista huomaa, etupiha on asfaltoitu. Päädyimme lopulta asfaltoimaan koko etupihan, sillä

  • istutuksista ja pihatöistä pääsemme kyllä nauttimaan tontin takaosan tiimoilta ihan riittämiin
  • asfaltti oli nopea ja helppo ratkaisu saada etupiha viimeisteltyä
  • vihreyttä voi tuoda ruukkujen avulla
  • asfaltti toimii loistavasti (lasten) pelailupihana


Viimeinen kohta on todistettu jo useammalla sähly-, tennis- ja pallopelillä. Pian piha muuttuu myös koriskentäksi, sillä putki lopullista tolppaa varten juntattiin valmiiksi asfaltin sisään. Näin korin ei pitäisi huojua komeimmistakaan donkeista. Ainakaan tämän korin...

Koritelineestä tulee tukeva, kun tukiputki on valmiiksi asfaltin sisällä.


10 kommenttia:

  1. Onnittelut etuportaista ja asfaltoinnista! Hyvältä näyttää. ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On muuten hiukan helpompaa sisääntulo lasten kanssa, kun ei tarvitse varoa naulaisia lavoja :)

      Poista
  2. Tyylikkään näköistä!

    T:Rouva Nk

    http://unelmakotitalo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) sisääntulo tosin paistaa vielä toki silmään puun värisenä, mutta pian sekin korjaantuu.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ja aijettä, oisipa meidänkin etupiha jo noin valmiin näköinen.
    Meillä arkkitehti ehdotti pihaan myös asfalttia, mutta emme lämmenneet jatukselle. Molemmilla kun oli visio siitä kivetyksestä, joten sillä mennään vaikka se tarkoittaakin sitä ettei etupiha ole valmis kuin vasta ensi vuonna. Mutta hyvälle se teillä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, yksi kylässä käynyt (ison pihan omistava) ystävä ehdotti, että myös takapiha asfaltoitaisiin, nurmikon sijaan :D Ehkä kuitenkin laitamme edes siellä sormet multaan, mutta olihan tuo tosiaan aika luvattoman helppoa seurata vain vierestä, kun etupiha valmistui.

      Poista
  4. Upeannäköistä ja viimeisteltyä työtä! Hienosti etenee pihakin kohti lopullista muotoaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Oi kun takapihan laitto menisi yhtä helposti, vaan se saa nyt jäädä odottamaan suosiolla ensi vuotta. Jotain suunniteltavaahan pitää talvi-illoiksikin jättää :)

      Poista
  5. Hei! Mielenkiinnosta, miltä teidän terassi näyttää nyt talven jälkeen tuolla Sioo käsittelyllä? Meillä terassi kestopuusta parhaillaan tekeillä ja tuo käsittely kiinnostaa, mutta kovin montaa referenssikohdetta en vielä löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voikun pystyisinkin kertomaan... Meillähän kävi vähän köpelösti, kun syksyllä venytimme liiaksi käsittelyä ja sateet yllättivät. Käsittelyjen välissä kun ei saisi sataa, ja kun sateet loppuivat, tulivat yöpakkaset, mikä ei myöskään ole hyvä yhdistelmä. Saimme suoraan Rakennuskemialta ohjeet, että käsittely oli parempi jättää keväälle, ja itse asiassa olisi jopa parempi, että puu kuivuu kunnolla. Joten nyt olemme valppaina: heti kun säät sallivat, teemme käsittelyn, sillä liian kuumallakaan sitä ei voi tehdä :) Mutta tulokset näkyvät kunnolla vasta sitten ensi kesänä.

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!