torstai 11. kesäkuuta 2015

Terassin käsittely harmaaksi

Mr T vietti lähes koko toukokuun kotona isäkuukauden merkeissä. Kuukauden päätavoite oli takapihan terassin rakentaminen (niin siis totta kai isä-poika-suhteen vahvistamisen lisäksi). Kun työt 5.5. aloitettiin, oli näkymä illalla tämä:


Terassin perustukset.



Ja kun viimeinen lomapäivä oli päätöksessään, takaovi avautui tähän:

Puuta ja kiveä -raksablogin valmis terassi auringonlaskussa.


Tavoite saavutettu.

Tässä vielä seuraavan päivän valossa otettu kuva:

Takapihan terassi käsittelyä vaille valmiina.

Terassin rakennusvaiheista kirjoitan vielä myöehemmin, silloin selviää myös etualan kolmion tarkoitus...

Löytö terassin käsittelyyn: Sioo Wood Puunkäsittely


Painekyllästetty mänty on vihreänä toki kovin kaunis (…), mutta näin kauniin vihreäksi se ei sentään jää. Haluamme terassista luonnollisen harmaan. Puu kyllä harmaantuu iän myötä, mutta ihan niin kärsivällisiä emme ole. Herkemmin luontaisesti harmaantuva puu, kuten lehtikuusi, olisi taas ollut materiaalina selvästi kalliimpi.

Google kävi jälleen kovilla, kun T etsi ratkaisua, kuinka halvemman puun saa kauniisti harmaannutettua. Lopulta googlailujen tuloksena löytyi käsittelyaine nimeltä Sioo Puunkäsittely. Rakennuskemian>>> maahantuoma ruotsalainen innovaatio lupaa mm. seuraavaa:

  • kaunis, puhdas ja hopeanharmaa puupinta
  • tehokas suoja likaa ja hyönteistuhoja vastaan
  • huolto minimaalista: ei vaadi vuosittaista käsittelyä, kestää jopa 10 vuotta
  • ehkäisee halkeilemista ja tikkuja
  • myrkytön, ympäristöystävällinen ja vesiohenteinen

Luonnollisen harmaa terassi jopa vuodessa


Sioo-käsittelyn jälkeen terassin pitäisi saada kauniin harmaa pinta jo vuodessa. Alla on kuvat kahden vuoden ikäisestä terassista, joka on rakennettu painekyllästetystä laudasta. Ylempi kuva on ilman Sioo-käsittelyä ja alempi Sioo-käsiteltynä.

Terassi ilman Sioo-käsittelyä.
KUVA sioo.fi>>
Sioo Puunkäsittelyllä käsitelty terassi on kahden vuoden jälkeen kauniin harmaa.
KUVA sioo.fi>>

Juuri tuo luontainen hopeanharmaa väri ja vähäinen huollon tarve iskivät meihin: terassin käsittelyaine oli löytynyt!

Olimme yhteydessä Sioo Puunkäsittelyä maahantuovaan Rakennuskemiaan, ja kun meille tarjoutui mahdollisuus testata Sioota blogiyhteistyön merkeissä, tartuimme oitis tilaisuuteen. Pääsettekin jatkossa tarkemmin seuraamaan, kuinka käsittely tehdään ja miten se ajan kuluessa vaikuttaa.

Lisätietoa Sioo Puunkäsittelystä voi kurkkia Sioon sivuilta>>> sekä Rakennuskemian sivuilta>>>.


* Blogiyhteistyö Rakennuskemian kanssa

16 kommenttia:

  1. Ihanan iso terassi :) Ja todella upea näköala, kyllä kelpaa kesäiltoja istuskella, jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassilla on kyllä tilaa viritellä sählypelit ja autoradat, ja jopa jää johonkin nurkkaan tilaa vielä auringonotollekin noiden tärkeimpien tieltä ;D

      Poista
  2. Oijoi, näyttää kyllä niin hyvälle teidän terassi!
    Jos olisi tullut puuterassi, niin tämä olisi ollut todella hyvä vinkki tuohon käsittelyyn. Meillä päädyttiin viime syksynä komposiittiin, jolloin rakennettiin terassi kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotukset on kyllä kovat Sioon osalta, ominaisuudet kun kuulostavat todella hyville. Ja kyllä terassi vaan tuo ihan uutta ulottuvuutta taloon, etenkin nyt kesällä :)

      Poista
  3. Wau, mitkä näkymät! Ja upea terassi! :) Isäkuukausi hyvin käytetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hei ihanaa, kun löysit blogiin ja kommentoit: kävin juuri kurkkaamassa omaasi, kovasti onnea taloprojektiin! Isäkuukausi oli tosiaan aika hyvin ajoitettu ja terassin osalta varsin tuottoisa ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Kovin tykkään, kun tilaa avautui aivan uudella tavalla, etenkin kun piha on vielä pelkkää soraa.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Pitääpä pistää korvan taa muistiin. :)

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi ja kiva kun kävit kommentoimassa! Olen vilkuillut teidänkin projektia, mutta olenkohan koskaan muistanut edes raksatsemppejä laittaa... Terassi on kuule lähempänä kuin arvaatkaan (nimimerkki vastahan me tämä rakentaminen aloitettiin...), joten laita muistilistalle vain :)

      Poista
  6. Huhuh, mikä maisema ja terassi! Hieno! Minä olen löytänyt tuon saman tuotteen googlen ihmeellisessä maailmassa! Mekin todennäköisesti käsitellään terassi juurikin tuolla tuotteella, sikälimikäli saadaan joskus terassi tehtyä :) Hopeanharmaa puu on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenhän sitä ennen Googlea on kukaan pystynyt taloa rakentamaan! :)
      Ja kuten Suvillekin yllä kommentoin, kyllä se terassi kuule on valmis ennemmin kuin arvaatkaan. Laitan lisää infoa/kokemuksia Sioosta heti loppukesästä, kun terassi käsitellään. Hopeanharmaa puu on vienyt meidänkin sydämen.

      Poista
  7. Loistava löytö! Jos joudun taipumaan painekyllästettyyn puuhun, niin tuo on varmasti varteenotettava käsittelyaine. Vihaan värjättyjä puuöljyjä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin :) Meillä on odotukset tämän suhteen korkealla, itse odotan kyllä mielenkiinnolla lopputulosta. Ilmeisesti ei pidä toivoa, että teille painekyllästettyä puuta terassiin tulee (...) mutta jos niin käy, niin hyvä käsittelyaine helpottanee taipumista :D

      Poista
  8. Olisi kiva kuulla näin vuoden päästä millainen tulos on tällä hetkellä ja kuinka tyytyväisiä olette tulokseen tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voikun pystyisinkin kertomaan... Meillähän kävi vähän köpelösti, kun syksyllä venytimme liiaksi käsittelyä ja sateet yllättivät. Käsittelyjen välissä kun ei saisi sataa, ja kun sateet loppuivat, tulivat yöpakkaset, mikä ei myöskään ole hyvä yhdistelmä. Saimme suoraan Rakennuskemialta ohjeet, että käsittely oli parempi jättää keväälle, ja itse asiassa olisi jopa parempi, että puu kuivuu kunnolla. Joten nyt olemme valppaina: heti kun säät sallivat, teemme käsittelyn, sillä liian kuumallakaan sitä ei voi tehdä :) Mutta tulokset näkyvät kunnolla vasta sitten ensi kesänä.

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!