tiistai 14. lokakuuta 2014

Miksi Puustellin keittiö? Keittiöpostaus nro3

Keittiöstä olen kirjoitellut jo pariinkin kertaan (keittiöpostaus nro1 ja nro2). Tässä vielä lisää keittiötarinaa, eli miksi lopulta päädyimme Puustellin keittiöön ja valittuihin materiaaleihin.

Olimme jokseenkin vastuuntunnottomia kuluttajia, sillä lopulta otimme tarjouksen vain kahdesta keittiöliikkeestä, Puustellista ja saksalaisia keittiöitä valmistavasta Noblessasta. Noblessaan törmäsimme jollain messuilla ja ihastuimme erityisesti yhteen yläkaapin mekanismiin, joka avaa kaapin automaattisesti viemällä käden kaapin alle. Muuten keittiö olisi ollut materiaaleiltaan melko perus musta-valkoinen, ja näin jälkikäteen ajateltuna ehkä hifistely yhdellä kaappimekanismilla olisi ollut väärä peruste valinnalle.
 


Noblessalta löytyi itsestään avautuva kaapinovi.
Noblessan itsestään avautuva kaapinovi oli vähällä viedä sydämemme.
KUVA kesseboehmer.com

 

Puustellin materiaalit ratkaisivat

 
Puustellissa puolestaan meitä viehättivät erityisesti pintamateriaalit. Jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen molemmilla oli olo, että tämä se on. Suunnitelma oli hyvä, keittiö toiveidemme mukainen (vaikkei se korotettu tiskikone mahtunutkaan), ja valitut materiaalit tekivät vaikutuksen. Keittiöstä ei tulisikaan ihan perus musta-valkoinen, mitä olin jo ajatuksissani ehtinyt himoita, vaan materiaaleissa päästäisiin hieman kikkailemaan. 
 
Puuta ja kiveä -raksablogin Puustellin keittiöön valikoitui keraaminen taso
Keittiön taso: ei sittenkään mustaa, eikä edes kiveä!
 
 

Keraamisesta kestävyyttä, puusta lämpöä

 

Keraaminen taso

Tason materiaaliksi valitsimme keraamisen tason, värinä Oxide Nero, jossa on mustanharmaan ja ruosteenruskean jännää värivaihtelua.
 
"Keraaminen taso valmistetaan samoista ainesosista, mistä luonnongraniitti on tuhansien vuosien saatossa muodostunut. Materiaali sisältää vain luonnollisia ainesosia ja siksi se on myös täysin kierrätettävä." (Puustellin materiaaliopas) 
 
Keraamisen tason ominaisuuksia ovat mm:
  • paksuus vain 7mm.
  • mattapintainen, lähes naarmuuntumaton
  • vedenpitävä, kuumuuden kestävä, eikä hapan tai rasvainen ruoka-aine siihen imeydy

 

Massiivipuuta reunoille

Sisustuslehdistä ja keittiökuvastoista mieleen on painunut unelmakuva saarekkeesta/niemekkeestä seurustelu-, aamiais- ja välipalapöytänä, jonka reunoihin rennosti nojaillaan mukavilla baarijakkaroilla istuen. Todellisuus osoittaa aikanaan käyttötarpeen, mutta unelmakuvaa ajatellen 30cm niemekkeen reunoista reunustettiin puulla. Puu on käsien alla mukavampi kuin kylmempi keraaminen taso. Ja antaa se myös ulkonäköä. Valitsimme massiivipalapuutason, materiaalina koivu ja värinä öljytty mustanharmaa.
 

Mäntyviilu vaihtui melamiiniin

Yläkaappien osalta ihastuimme aluksi täysin vaakaharjattuun mäntyviiluun, mutta loppusuoralla vaihdoimme ovet perus-melamiiniin, kustannussäästö oli nimittäin huomattava.
 
Muut kaapit ovat kiiltävän valkoisia.
 
Alla kännykällä otettu kuva materiaaleista, jotka eivät tässä ihan pääse oikeuksiinsa:
 
Puuta ja kiveä -raksablogin Puustellin keittiön materiaalit
Yläkaappi yllä, alakaapit alla, keskellä vasemmalla puutaso, oikealla keraaminen taso.
Tuskallisen kauan pitää vielä odottaa, kunnes keittiöön pääsee oikeasti hipelöimään materiaaleja. Niin, niin ja tietysti kokkaamaan.
 

2 kommenttia:

  1. Hieno kokonaisuus tulossa! Ja Puustelli on taatusti hyvä valinta. :)

    Tuo teidänkin ihailema harjattu mäntyviilu on tulossa meille keittiöön ja tällä hetkellä myös vessoihin. Nämä materiaalivalinnat on kyllä siinä mielessä hankalia, että olen ehtinyt tilauksen jälkeen vähintään 10 kertaa muuttaa mieltäni värityksen suhteen :P Keittiön suhteen meinaan tuosta männystä pitää kiinni, mutta vessat saattaa kokea vielä valkaistumisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se mäntyviilu on aivan ihana. Itse asiassa ennen ensimmäistä suunnittelutapaamista se oli ensimmäinen asia, joka kierrellessä osui silmään ja josta sanoin, että tämä on meidän yläkaappien materiaali. No, lopulta ei ole, Mutta pitäkää te siitä kiinni! :)

      Materiaalivalinnat ovat tosiaan ah niin ihania ja kamalia. Meillä on käynnissä parketti-/laattavalinnat ja huh tuota vaihtoehtojen sumaa. Ja kaiken pitäisi vielä sopia yhteenkin :D

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!