tiistai 30. syyskuuta 2014

Planiatalon hyvät puolet osa2: rappauslevyt kuuluvat toimitukseen

Yksi ratkaisevista loppusuoran tekijöistä talopakettitoimittajaa valittaessa oli se, että Planiatalo oli ainoita, jonka toimitukseen kuuluivat rappauslevyt valmiiksi elementteihin asennettuina. Tämän seikan merkitys on vain kasvanut projektin edetessä.

Miten puutalo rapataan


Koska halusimme kivitalon näköisen talon puutalon budjetilla, vaihtoehdoksi jäi rapata puurakenteinen talo. Rappausta varten puutalo tarvitsee pintaansa rappauslevyt. Tämän jälkeen rappaus ei liiemmin eroa kivitalon rappauksesta.

Palapeli nimeltä rappauslevyt


Rappauslevyjen laittaminen voi sen sijaan olla hieman monimutkainen palapeli. Tämä riippuu luonnollisesti talon yksityiskohdista, kuten ikkunoiden määrästä ja jaottelusta. Ikkunoissa myös smyygeihin tarvitaan levyt. Kun elementit saapuivat, olimme entistä tyytyväisempiä Planiatalo-valintaan, sillä levytys olisi vienyt huomattavasti aikaa. Levyt olisi luonnollisesti pitänyt hankkia jostain, kilpailuttaa hankinta, mitata ja leikata levyt, ja hukkapaloja olisi välttämättä tullut. Suuri positiivinen yllätys oli valmiit levyt myös smyygeissä. Olimme nimittäin jääneet siihen käsitykseen, etteivät ne kuuluneet sopimukseen. Nyt levytys oli mitä viimeistellyimpää ja rappari pääsi aloittamaan suoraan rappaustyön.

Rappaus on nyt viimeistelyä vaille valmis, ja tänään tontilla näytti tältä:


Noin kuukauden rappausurakka alkaa olla takana. Kirjoitan vielä erikseen, miten puutalon rappaus vaihe vaiheelta toteutettiin.

4 kommenttia:

  1. Vau, tosi hyvältä näyttää! Mihin värisävyyn päädyitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Väri on saksalaisen valmistajan värikartasta, nyt emme millään muista, minkä ja mikä sävy tuo tarkalleen oli :) Kaivan tiedon viimeistään rappauspostaukseen. Sävy taittaa teoriassa aavistuksen punaiseen ja rappari varoittelikin, että aluksi talo voi näyttää hyvinkin punaiselta ennen kuivumista. Näin ei kuitenkaan lopulta käynyt, vaikka se olisi ollut ihan mielenkiintoinen vaihe nähdä :D

      Poista
  2. Hienolta näyttää! Mielenkiinnolla odotan tuota postausta rappauksen teosta, me nimittäin pohdimme sitä myös (rakenteilla puutalo), mutta jätimme rappauksen pois kustannussyistä. Jotenkin me saimme puutalon rappaukselle yllättävän paljon hintaa, mihin homma sitten loppujen lopuksi kaatui. Eipä siinä, olemme enemmän kuin tyytyväisiä mustaan puutaloomme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ihana tuo musta puuverhoilu!
      Rappaustarjoukset vaihtelivat hurjasti ja alunperin talotoimittajaa valitessa rappauslevyjen mukaan kuuluminen oli todella iso plussa, sillä levyt ja levytys erikseen tuntuivat maksavan hirmuisesti.

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!