maanantai 8. syyskuuta 2014

Hei hei Helsinki

Tässä näkymä viikko sitten lauantailta:

Puuta ja kiveä -raksablogissa muutettiin

Muuttorekan takavalot katoavat hiljalleen kohti Päijät-Hämettä. Siihen päättyi 34 vuoden helsinkiläisyyteni.

Rekan sisällä näytti tältä:

Muuttoauto sisältä päin.


Lähes koko omaisuutemme mahtui yhteen rekkalastiin. Aika hurjaa. No toki asiaa helpottaa se, että viimeisten kuukausien aikana myin tori.fi:ssä mm. sohvan, ruokapöydän tuoleineen, työpöydän, kaapin, hyllyn, parit lamput jne. Eli korjattu lause kuuluu: lähes koko jäljelle jäänyt omaisuutemme mahtui yhteen rekkalastiin :)

Vuokrarekka toimi muuten hyvin, mutta käsijarru oli viime aikoina kuulemma temppuillut. Koska lasti purettiin jyrkähkössä mäessä, oli tuplavarmistus tarpeen:

Iso muuttokuorma tarvitsi käsijarrulle lisävarmistuksen

Muuttolaatikot päädyimme ostamaan Pelican Self Storagesta, sillä suurin osa tavaroistamme pysyy laatikoissa aina maalis-huhtikuuhun asti. Vieläkin voimassa oleva tarjous>>> 10 laatikkoa 15 eurolla oli hintansa väärti, sillä laatikot olivat yhtä käteviä muuttaa kuin muuttolaatikotkin.

Pelican Self Storagen muuttolaatikot olivat käteviä muutossa


Kaiken muutto- ja uuteenpaikkaanasettautumiskiireen keskellä blogin päivitys on jäänyt luvattoman vähille. Nyt asumme väliaikaisesti kävelymatkan päässä tontilta, joten kuvaamaankin pääsee useammin. Kiireessä on jäänyt myös sisäistämättä koko muutto ja elämänmuutos. Jäähyväiskyyneleetkin vuodatin nopeasti pakkaamisen keskellä. Muutoksen ymmärtäminen iskee kyllä vielä, varmaan useampaankin otteeseen. Vaan onneksi 100 kilometriä on lopulta lyhyt matka. Ja tässä lähellä meillä puolestaan on se, mitä odottaa.

2 kommenttia:

  1. Minkäslaiset työmatkat teille muuten jää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itselleni työn säilyminen Helsingissä on vähän kuin pehmeä lasku muuttoon ja Helsinki-identiteetin puolittaiseen säilyttämiseen :) Matkaan menee yli tunti, mutta kaikkihan on vain järjestelykysymyksiä... toistaiseksi tosin nautiskelen vielä lasten kanssa kotona. T puolestaan reissaa sen verran, että alku-/loppupään vaihtuminen ei niin vaikuta.

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!