maanantai 31. maaliskuuta 2014

Rakennusprojektin rahareikiä – riittääkö budjetti?

Huokaus. Viikonloppu on ollut yhtä ajatusten vuoristorataa. Pian pitää valita tekijät talollemme ja viime päivät olemme yrittäneet listata, mitä mikäkin vaihe saa maksaa. Ja huh, kun rakentaminen maksaa. Talomme tulee toimittajalta vesikattovalmiina, joten kaikki sisätyöt sekä lvi- ja sähkötyöt teetämme erikseen. Parhaillaan vaakakupissa painaa timpureiden valinta: ottaako puolituttu, luotettava ja loistavaa jälkeä tekevä (lue: kallis) vai halvempi tuntematon. Tekisi mieli sanoa, että se luotettava tietenkin, mutta 20-30 tonnin erotus kirpaisee.

Kun muuta ei ole lyöty lukkoon kuin talon raamit, niin vielä voimme miettiä, mihin panostamme. Mikä yksittäinen asia tai kokonaisuus saa maksaa sen vähän enemmän kuin muut. Muistan, kuinka aikanaan ihmettelimme rakennusohjelmia katsoessa, miksi esimerkiksi keittiö oli jätetty selvästi "halpikseksi". Eräässäkin ohjelmassa rakentajat myönsivät, että keittiö remontoidaan sitten aikanaan. Kun kerran rakentaa, miksei sitä tee heti viimeisen päälle!

No, nykyään tiedän vastauksen. Ymmärsin sen viimeistään lainaa hakiessamme: kun välttämättä rajallinen budjetti alkaa ylittyä, jostain on tingittävä eikä kaikkea voi saada sellaisena kuin haluaisi. Ja se tässä ahdistaa. Meillä konkreettisin esimerkki on juuri nyt portaat. Perusportaat saisi järkevään hintaan, mutta kovin houkuttaisi satsata talomme yhteen näkyvimmistä elementeistä. Portaat näkyvät niin alhaalta, ylhäältä kuin ulkoakin. Ja jos nyt teemme kompromissin, kadummeko sitä koko loppuelämän? Portaita ei yhtä helposti vaihdeta kuin vaikka niitä keittiön kaappeja. Tosin, ironista kyllä, myös keittiön osalta käymme nyt samaa pohdintaa. Pitääkin olla niin kallis maku. Huokaus.

Olisiko kellään vinkata ensi lauantain lottonumeroita… ;D

6 kommenttia:

  1. Ekasta projektista muistan yhden rahareiän (joka liippaa hyvin läheltä tätä sinun blogikirjoitusta) nimeltä kattoterassille johtavat portaat. Nuo oli meillä hankinnassa projektin loppupäässä, joten budjetti oli käytännössä tuossa vaiheessa syöty, käytetty ja ylitetty jo viidesti. Katselimme Bauhausista edullisia valmisportaita, jotka varmasti olisivat ajaneet asiansa. Mutta - sitten rupesimme miettimään ulkonäköasiaa. Nuo portaat olivat hyvin hallitseva elementti talomme yläaulassa ja näkyipä ne jopa olohuoneen sohvalle kerrosta alempaa. Siispä päätimme kaivaa taskun pohjia hieman lisää ja satsasimme Caavan upeisiin teräsportaisiin mustilla koivuaskelmilla ja lasikaiteilla. Olihan ne kalliit, mutta myös niiiiiiiin hienot :D

    VastaaPoista
  2. Meilläkin portaat tulevat näkymään vähän joka paikasta, joten niistä(kään) ei viitsisi tinkiä... Ja olisihan se kiva joka askeleella mieluummin nautiskella kuin miettiä, että mitä jos... ;) Joten voipi olla, että päädymme samaan ratkaisuun: porraspanostukseen ;D

    VastaaPoista
  3. Hei, pilkunviilaaja tässä. Minua häiritsee se, että "halutaan rakentaa kivitalo puutalon hinnalla, vähän mielikuvitusta peliin niin se onnistuu". Tämä johtaa harhaan, kun kyseessä ei ole kuitenkaan kivitalo. Vaikka puutalo rapataan, ei se tee siitä kivitaloa. Kun tulee vaikka blogiin "kivitalo" tunnisteella (esim. blogilistauksen kautta), kyseessä onkin puutaloblogi. Mielestäni voisi olla parempi, että puhuisitte kivitalolta näyttävästä puutalosta. Tämäkin pätee vain ulkokuoreen, koska sisätiloissa huomaa heti talon olevan puusta tehty.

    Onnea projektiin, ystävällisesti Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anna! Ja kiitos mielipiteestäsi. Olet vallan oikeassa, että kiveähän talossa ei ole käytännössä laisinkaan. Tätä faktaa pyrimme tuomaan esille monessakin kohden, esim. staattisissa blogikuvauksessa tuossa sivun oikeassa laidassa, välilehdellä Villa HTI sekä alaotsikossa "raksablogi kivitalomaisesta puutalosta". Syy, miksi puhumme kivitalomaisuudesta on se, että alkuun kivitalo oli meille ainoa varteenotettava vaihtoehto. Mutta budjetin selkiytyessä huomasimme, että eipä se olekaan vaihtoehto. Kivitalon halusimme varsinkin ulkonäköseikoista, ja kun meille esiteltiin rappausvaihtoehto, innostuimme. Tätä kun emme olleet koskaan ajatelleetkaan. Siksi blogi on myös kivitalopuolella: vinkkaamassa kivitalosta haaveileville, mutta puutalobudjetin rakentajille tästä mahdollisuudesta. Kiitos tsempistä! Toivotaan, että projektin lopussa valitsemamme ratkaisu on meistä edelleen oikea ;)

      Poista
  4. Voivoi, nyt minäkin alan miettiä että onko portaat sittenkin väärä säästökohde... Toisaalta kun ei budjettia ole mahdollista kasvattaa niin vaihtoehtoja ei ole.

    Kiitos kivasta blogista, paljon samankaltaisuuksia löytyy, tiukan budjetin lisäksi meilläkään ei pysy viherkasvit hengissä :D

    Ja vielä lisäyksenä, että minusta blogissa ei yritetä johtaa harhaan kivitalomaisuudella -ja minä ainakin luen sekä puutalo- että kivitaloblogeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdutuksena noihin säästökohteiden oikeisiin ja vääriin valintoihin yritän miettiä, että lopulta kukaan muu ei tiedä, mitä missäkin olisi voinut olla, vain lopputulos näkyy ja ehkä ne välivaihemietinnät unohtaa sitten itsekin ajan kanssa ;)

      Kiitos kommentista ja tsemppiä teidän projektiin! Seuraillaan puolin toisin :)

      Poista

Ilahdumme kovin, jos kommentoit!